sunnuntai 30. tammikuuta 2011

Asiakaspalvelun käsittämätön ihanuus.

Tämän ihanan metsäkanan tuoksuisen sunnuntaipäivän blogipäivitys koskeekin sitten ärsyttävimpiä asiakastyyppejä.Jokainen meistä on joskus toiminut/toimii edelleen asiakaspalveluammatissa, joten kokemuksen korisevalla rintaäänellä aiomme rääkäistä ulos ärsyttävien asiakkaiden TOP 5 - listan.
Järjestys ei ole relevantti, koska emme yhdessäkään osanneet päättää ärsyttävyyden ruhtinasta.


                                                                           NUMERO 1. 
                          






Viisas tietäjä on aivan hirvittävä ihmisperse. Tietäjien elinympäristönä tiedetään toimivan baarit, kahvilat, kaikenmoiset ruoka-sekä viihderavintolat ja oikeastaan jokainen paikka, jossa voi ah-niin-ihanaa tietämystään tuoda julki. Tietäjä tekisi kaiken paremmin kuin sinä..kaiken! Vaikka sinä olisit koulutukseltasi restonomi tai vaikkapa mestarikampaaja tai aurinkokuningas, et voi osata mitään puoliksikaan niin hyvin kuin kyseinen ihastuttava herrasmies/nainen/saatananperkele! 





NUMERO 2.



Jaaaa numerolla kaksi esiintyykin ihana äiti, tuo kaikkien asiakaspalvelijoiden päiväunien kohde! Ihanan äidin tunnustaa lausahduksista "no mutta meidän Marjatta.." tai "kun Irmeli ei tykkää..." .
Kaikki täytyy aina saada rakkaalle persehedelmälle, vaikka sitten kaikkein vaikeimman kautta. Ihanalle äipälle harvemmin menee tappelutta jakeluun, että kun ei tässä hampurilaisravintolassa ole mitenkään mahdollista tarjoilla Irmelille vaikkapa sushia, vaikka Irmeli siitä kuinka pitäisi. Ei, myöskään ei ole mahdollista saada Mongoliasta lennätettyä puhvelinmaitoa tai kaksipäistä vasikkaa.






NUMERO 3.



Huutelija on valoisa persoona. Hän on vakaasti sitä mieltä, että vaikka anniskeluravintolassa olisi hänen lisäkseen valtamerilaivallinen ihmisiä, häntä täytyy palvella JUURI NYT! Huutelija parkkeeraa hanurinsa johonkin kohtaan palvelutiskiä ja aloittaa systemaattisen sormien napsuttelun sekä soidinhuudot: "hei tyttö!", "hei rouva!" tai "TARJOILIJAAA!". Huutelija jatkaa hyökkäystaktiikkaansa mahdollisimman pitkään, lopulta närkästyksestä muristen. Pienenä vinkkinä voin huutelijoille kertoa, että vaikka sinusta sormien napsuttelu onkin smoothia toimintaa, se on alentavaa ja naurettavaa. Kyseisellä toiminnalla varmistat tulevasi palvelluksi viimeisten joukossa.






NUMERO 4.



Debiilinipottajan pystyy lyhyesti kuvaamaan yhdellä lauseella: Ei tiedä juuri mitään, mutta kuitenkin tarpeeksi nipottaakseen. Debiilinipottajan aivokapasiteetti ei välttämättä kykene käsittämään esimerkiksi käsitettä "Visa electron ei käy täällä" tai "Ei, liittymäsi _ei ole_ Nokia!" Luullaksemme debiilinipottaja ymmärtää idioottimaisuutensa jossakin kohtaa, jolloin hän päättää vetää mielikuvituksellisen sotakypärän syvälle päähänsä ja alkaa kitisemään ja vinkumaan aivan kaikesta. 







NUMERO 5.



Viimeiseksi top vitosen esittelyyn pääsee ällökuolanaama. Kyseinen monsteri vaanii kaikkialla; baareissa,ravintoloissa,kahviloissa ja hän on kuin onkin myös puhelinmyyjien riesa. Älläkuolanaaman kuolemattomiin lausahduksiin kuuluvat esimerkiksi; "Monelta sun vuoro loppuu,lähe mun mukaan?", "Esittele mulle ittees!", "Mitä sul on päällä?" ja vaikkapa "Kivat tissit!". Kuolanaamari ei suostu käsittämään, että suurin osa itseään kunnioittavista ihmisitä pitää häntä erittäinkin kuvottavana ja vaikka vuoro loppuisi heti, kaivaisi asiakaspalvelija mieluummin tunnelin viemäriverkostoon ja pakenisi sitä kautta, kuin lähtisi kyseisen kuolaturvan mukaan.




Lukijakuntamme asiakaspalvelijat voinevat samaistua fiiliksiimme? Ne, jotka tunnustavan syyllistyvänsä johonkin/useampaan henkilöön, hävetkää! 

Kuvat on korkeimman omakätisesti tuhertanut Dr. Lotta, koska koin tarpeelliseksi ilmaista ärsyttävyydet teille myös esteettisesti näköhermojanne kutkuttelevin keinoin.

Kaikella suurella rakkaudella: sunnuntaimasentunut sekä uneton LOTTA 





sunnuntai 23. tammikuuta 2011

Häiriintynyt talviurheilupäivä.

Tänään kommuuniin iski sunnuntai-illan kalvava tylsyys. Ratkaisu asiaan oli järjestää talviurheilupäivä.Mut ei mitään paskaa murtsikkahiihtoo tai jotain vitun ammuntasuunnistusta, VAAN lajeihimme täten kuuluivat valepaskis (kyllä, se korttipeli. Ja se on tavallaan urheilua  koska tapahtuu raivokkaasti huutaen ) sekä henkilökohtainen suosikkimme, JÄTESÄKKIMÄENLASKU.

Kyseistä lajia harrastetaan seuraavanlaisesti ;

1. Hävitä viimeinenkin järjen hiven päästäsi, ja totea miten hauskaa aikuisen ihmisen on laskea mäkeä jätesäkissä
2. Etsi jätesäkki, mieluiten kahdensadan litran pussukka. Mieluiten musta.
3. Ota säkki ja sakset. Tee itsellesi salonkikelpoinen säkkiasu leikkaamalla itsellesi pään ja käsien mentävät reiät. Jos haluaa hifistellä, voi lisätä vaikka napareiän tai tissivyön tahi tehdä jesarista koristeita.
4. Pukeudu kauniiseen mekkoosi, joka todennäköisesti muistuttaa linnanjuhliinkin kelpaavaa asua. Pituudestasi riippuen ihana leninkisi ylettää noin nilkkojen tasalle. Halutessasi voit tehdä myös viehkot jätesäkkihaaremihousut leikkaamalla säkin kiinni olevaan osaan jalkareiät, ja vedä jalkaan, sitoen säkki solmuun vyötärölle.Jos mäenlaskuasusi tuntuu vieläkin keskeneräiseltä niin tekaiseppa kuule kiva säkkihilkka siitä itsellesi.


alla kuva Ronjan  ja lotan luomuksista. Sen lisäksi, että asu on häikäisevän hieno muotiluomus, se myös luistaa kuin rasvattu näätä. Kollaasissa nähtävissä myös valepaskiksen aiheuttama vihainen taistelutuijotus.




Ohessa video Lauran hyljeliu'usta, videon kuvakulman ollessa taiteellisesti päin persettä.


Original Video - More videos at TinyPic


Nyt kun sinulla on täydellinen mäenlaskuasu, kiskaise kengät jalkaan ja suuntaa pihalle. Kipua lähimmän lumipenkan päälle, heittäydy perseellesi ja pistä laskien. Älyttömän helppoa, debiileinkin yhteiskunnan myyrä tajuaa. Voimme taata luiston , ja ennen kaikkea koko touhuhan on älyttömyydessään aivan vitun hauskaa.


JÄRKYTTÄVÄN MUKAVIA TALVIURHEILUHETKIÄ ITSE KULLEKKIN, VAIKKA NYT SIELLÄ PALLINAAMAT PUDISTELETTE PÄÄTÄNNE ETTÄ JOPAS ON ÄLYTÖNTÄ TOUHUA, NIIN SALAA KÄTENNE HIVOITTELEE JO LÄHINTÄ JÄSESÄKKIÄ. RAKKAUDELLA KOMMUUNIN SUPERHYLKEET JA TORPEDOT, LAURA, LOTTA JA RONJA










torstai 20. tammikuuta 2011

Esittäytykäämme?

No, johan teillä pikku suomangusteilla on korkeakin aika tietää, millaisia ihmisjumalia tämän nerokkuutta hipovan blogin pitäjät ovat, ja millaisessa slummissa sitä oikein asutaankaan. Vaikkei, vittu, teitä yhtään kiinnostaisikaan, kerromme silti, sillä olemme äärettömän itsekeskeisiä pikku ulostemuodostelmia. , ha-haa.



LAURA

keisari Lintunen aamusavukkeellaan kello 1800 ilman housuja.


Laura on loistavaa maailman huonoin vaimo-materiaalia. Lauran yrittäessä laittaa ruokaa, loppukommuunia pelottaa niin että jännäkakka pilkistää kolostaan! Ammatiltaan Laura on kampaaja sekä yhteiskunnallinen loinen ja elämäntapaintiaani. Lauran koulutuksesta huolimatta loppukommuuni joutuu itkien ja veitsellä uhaten kerjäämään kämäisten otsatukkiensa pelastamisen puolesta. Housut ovat kotioloissa harvinainen näky edellämainitun pygmin jalassa. Jos maailman paskimmasta kahvista saisi palkinnon, Laura olisi voittanut sen. Ainakin neljästi.
Iltaisin rukoilemma, ettei Laura enää aamulla heräisi.


RONJA

                                                   Ronjan kaikista riemastunein ilme. LYSTIÄ.

Ronjan suurimmat epäkohdat ovat ulosannissa. Siis ei siinä muuten mitään vikaa ole, mutta Ronja käyttää ilmaisuja, kuten " LYSTIÄ ON " tai " KYLLÄPÄ ON KISSANPÄIVÄT" , jotka sopisivat ennemmin inkontinenssivaivoista kärsivälle seniorikansalaiselle. Ronjalla on myös kummallinen taipumus puhua suurimmaksi osaksi joko turkkilaisella aksentilla tai niin, että kuulostaa kuusikymmentä vuotta viskiä lipitelleeltä parittajalta. Ronja opiskelee ravintolakokiksi, ja siitä syystä kommuunimme nauttii yleensä paskojen juttujen seurana hyvää ruokaa. Ronja on myös lahjakas säveltäjä ja sanoittaja, suurimmat hittibiisit ovat nimeltään " äitini oli neekerin poika" ja " laardiperse" .



LOTTA.

                                                              MIULOHATTU.


Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Lotta on joka kodin kätevä pieni vammainen, jolla on häiritsevä tapa laulaa radion hittibiiseistä aina vain noin neljä sanaa.Siivouksen yleisnatsi, varsinainen sortaja sekä tyranni. Omaksi huvikseen keksii kaikenlaisia taistelulajeja päivittäin, ja soveltaa niitä varoittamatta kanssaeläjiä.   Koulutukseltaan Lotta on Tarjoilija, mutta uskomme että oikeasti se on käynyt jotain mafialapsille suunnattua Hitlerakatemiaa a-rapun kehitysvaimmaisten koulutusohjelmalla. Oikeasti se on vanhankodilla töissä. palkittu nokkahuilisti, pelkää kilpikonnia ja kokee alkukantaista kalavihaa.



LOS KOMMUUNIOS


Kommuunin ruokailutilat, vaikkakin keittiön pöytä toimii yleensä enemmänkin säilytystilana. Olemme punaniskoja ja syömme sohvalla kuin siat. Yhdestä isosta kaukalosta.


  


Sosiaalitilat, olohuoneena myös tunnetaan. Siivottu taktisesti kuvaa varten, yleensä näyttää ydintuhon jäljiltä.








Ronjan lukaali. Perkeleellinen sänky , ja kuvassa näkymätön vaatehuone eli Narnia. Pyydämme huomioimaan kuvassa näkyvää, pinkkiä SAUNATAKKIA, joka on ronjalle maailmanrauhaa tärkeämpi.





Lotan Huone

Sieltä löytyy asunnon toinen Narnia. sekä kaikkea ihan vitun  kummallista. Esimerkiksi pää.




Lauran Myyränkolo.

Maailman pienin ja pimein huone, sillä Lauran piti olla vain tilapäisasukas. yleensä sänkyä ei paljon näy kaiken paskan alta. 




LOPUKSI ASUNTOMME KAUNEIMMAT SISUSTUSELEMENTIT.

Pidämme suuressa arvossa mieskalenteriamme sekä kattokruunua, ja jonkun häistä ilmoittavaa ihanaa sydänkylttiä. Odotamme Kodin kuvalehdeltä soittoa , varmasti haluavat tulla tekemään jutun saatanan idyllisestä asunnostamme.



.  



SIITÄPÄ SITTEN TIIÄTTE, TARTTE ENÄÄ KUVITELLA ET OLLAA JOTAI FOLIOHATTUPÄISII HUMANOIDEJA. VAIK OLLAAKI. RAKKAUDELLA LAURA,LOTTA JA RONJA.



keskiviikko 19. tammikuuta 2011

KOMMUUNI HAKEE KOTIORJAA.

Pitkään mietittyämme lukaalimme kaaostilaa, havaitsimme että ainut mahdollisuus enää on hankkia kotiorja. kotiorjaltamme vaadimme seuraavaa sekä tarjoamme seuraavanlaisia etuuksia ;

- Orjamme voimme majoittaa sisäpihallamme sijaitsevaan,muutaman neliön ulkovarastoon. Lämmitystä ei luonnollisesti ole, mutta voimme harkita patterin hankkimista, jonka sitten kytkemme jatkojohdosta naapurin virtalähteeseen.Ei myö perkele orjan lämpöjä makseta

kuvassa kotiorjalle luvattu lukaali. Huomaa kivat autonrenkaan, joita voi pureskella, jotta linnustushampaat pysyvät terävinä.


- Orjan tulee totella nimeä Mowgli, ihan sama mikä ristimänimensä sattuu olemaan. Töissä se on Mowgli, ja muuta nimeä jos tulee tarve käyttää niin piiska laulaa. Olkoon mikään RiittaLiisa hyväjään.

- Mowgli varustautuu sähköpantaan. Aina kun sääntöjä rikotaan niin tsäkäriä tulee että helisee!

- Mowgli aloittaa siivoamisen joka aamu kello 05.00, ja JUMALA SITÄ AUTTAKOON jos vähänkin kolisee, niin kyllä tietää kolisseensa. Sähköshokkia sähköshokkia! Eihän kukaan saatana täällä viideltä herää.

- Mowglin peseytymismahdollisuudet ovat seuraavat, sillä juoksevaa vettä ulkovarastossa ei suinkaan ole ; joko kytkemme saunan vesipisteestä letkun pihalle, ja sijoitamme nurkkaan ämpärin--> Mowgli voi seisoa ämpärissä ja suihkutella itseään. Vaihtoehtoisesti Mowgli voi juosta alasti pihalla kun ammumme häntä painepesurilla. TAHI nyt talvella hinkata itseään lumella ja mäntysuovalla.

- Ruokansa orja saa loogisestikin ansaita suurella työllä. Ravintonsa todennäköisesti koostuu naapurin kebabpaikasta haetusta kuivasta lihasta ja naapurin leipurin tuomasta leivästä, sekin varmasti vanhaa. Vesi samasta pisteestä kuin peseytyessä . Ja koska olemme kauhean reiluja , voimme antaa Mowglille ilkkarin, voi sitten ravinnokseen ammuskella lintuja ja citykaneja. Varustamme varaston patterin ja sängyn lisäksi myös keittolevyllä.


Kuvassa Mowglille tarkoitettu ruokakaukalo. monta lintua ja leivänkänttyä mahtuu juu!


- Kun kommuunin valtaa tylsyys, on Mowglin tehtävä varustautua hauskaan päähineeseen, mahdollisesti eläimen muotoiseen, ja esittää pätkiä musikaaleista ja uusimpia listahittejä tanssien maanisesti.

- Mowgli saa karkkipäivän. Karkkipäivänä annetaan pieni rasia rusinoita.

- Kesällä Mowglille suodaan virkistysretki satamaan. Ampukoon lokkeja vaikka päivälliseksi, ja saatana jos karkaa, niin takasin tullaan vaikka tukasta kiskomalla.

HAKEMUKSIA OTETAAN VASTAA. PALKKAA EI TULE, MUT JOS ORJAILET NÄTISTI NI MYÖ EI TAPETA SIUTA.


rakkain terveisin, yhteistyötämme odottaen : Laura, Lotta ja Ronja.

maanantai 17. tammikuuta 2011

Kommuunin terapiatuokio.

Olemme koko kommuunin voimin ihmetelleet nuortenlehtien kysymyspalstojen riemuidiootteja kysymyksiä jo jonkin aikaa, naureskellen partoihimme. Yleensä vastaukset on iha anaalista, joten otimme kunnian vastata arkaluontoisiin kysymyksiin ihan korkeimman omakätisesti. Alla kommuunimme oma vastauspalvelu, koska olemmehan henkisesti dr.philejä  ja opraheita parhaimmillaan. ha-ha.






Hei Laura, Ronja ja Lotta! Kysymykseni ei ehkä ole vakava tai kovinkaan tärkeä, joten vähän hävettää kysyäkin sitä, mutta itseäni se häiritsee suunnattomasti. Kyse on karvoista. Niitä tursuaa joka puolelta. Alapään karvoitus on levinnyt taaksepäin, ja sitä näyttää olevan häiritsevästi pakaroiden välissäkin. Tämä ei ole sentään näkyvä haitta, mutta inhottaa minua ja ehkä poikaystävääkin ajatellen, vaikka hän ei olekaan sanonut siitä mitään.


Hei sinä karvaperse, teini-ikäinen wolverine. Onnittelemme, olet onnistuneesti aloittanut kasvattamaan itsellesi ihanaa pientä pörröistä häntää. Oletko saanut ideasi oravilta? Käpyäkös nakerrat? Uskomme, että poikaystäväsi nauttii varmasti suunnattomasti pienestä perseulokkeestasi kaikessa karvaisuudessaan. HÄNTÄ PYSTYYN VAIN, JOHAN TOKENEE!


<3 : LOTTA, LAURA JA RONJA




Moi! Minulla on rintojen kohdalla kipua välillä, mutta ei joka päivä. Silloin kun kipua on, niin usein on samalla röyhtäilyttänyt. Äitini sanoi, että se on varmaan närästystä. Olin myös vähän aikaa sitten masentunut, mutta en ole enää. En usko, että kipu liittyy siihen, vai?




Juu-u, ihan on selvää masisröyhtäilyä. mätääntynyt sielusi yrittää tehdä prisobreakkia suusi kautta ulos. Äiti on nyt väärässä, ota sielu kiinni vielä kun ehdit. RRÖH.


<3: Lotta, Laura ja Ronja




Terve Laura,Ronja ja Lotta! Olen 14-vuotias poika, 175/77. Taidan olla oikea läski. Harrastin vähän aikaa sitten itsetyydytystä tyynyllä, ja yhtäkkiä pippeliin tuli kummallinen olo. Sieltä alkoi virrata kellertävää tahmeaa ainetta. Mitä tapahtui? Onko se vaarallista?




Tässä on nyt kuules tapahtunut seuraavaa : sinussa elellyt loiskaksonen, todennäköisimmin torso, on Saavuttanut elohopeamaisen nestemmäisen olomuodon ja haluaa poistua kotoaan ja nähdä vähän ympäröivääkin maailmaa. Keltaisuus viittaa hänellä olevan maksakirroosi.
Lisäksi haluisin vielä tiedustella, oliko tyyny tahdonalaisesti toimituksessa mukana , vai onko tässä tapahtunut seksuaalista hyväksikäyttöä? 


<3: Lotta, Laura ja Ronja










Lopputulevana, hyvät herrat, kaikki vinkukitisevät ongelmateinit laittaakee vaikka sähköpostia, niin muserramme teidät, pienet ihmistaimet, ongelminenne :) Ihan kaikella rakkaudella.


HYVÄÄ NAAMANTAITA TOIVOTTAAPI KOMMUUNIN MONGOOLIASUKKAAT, LAURA , LOTTA JA RONJA.



                                         Terapiaryhmä Syöpä ja Kivekset. 













sunnuntai 16. tammikuuta 2011

Päiväni kummastukset.

Ahoi!


Aion ihkaensimmäisen blogimerkintäni tässä suorittaa. Aiheen valitsemiseen vierähti hetkinen, onhan tämä kuitenkin elämäni suurin käännöskohta! 


Pitkällisen harkinnan ja kynsien tarmokkaan järsimisrupeaman jälkeen päädyin vain kertomaan asioista, joiden ajattelemiseen olen uhrannut tänään muutaman hetken aikaa. Älkääten turhaan odottako mitenkään laadukkaita mielenliikkeitä. 


Asia numero 1. 


Kahvin homehtuminen. Miksi ihmeessä kahvin kaltainen laadukas elintarvike kasvattaa itselleen homeviikset niin nopeasti? Mie kävin lettukestikahveilla Fannilla tänään, ja ihan siinä ihanasti totesin, että kahvinkeittimessä ollut jämäkahvi oli kasvattanut turkin. Mie oon joskus kuullut, että maailman kallein kahvi on ensin syötetty ahmalle, ja sitten ahman paskoma kahvi on kuulemma eriherkullista ja ihanaa. Paskakahvi? Oikeesti? Ehkä homekahvistakin voi tulla samantasoista kallista _paskaa_. (hehehe). Ohessa kuva kahvihetkestä.




Asia numero 2. 


Teltta. Taustana kerronkin teille, että takapihallamme oli kesällä oikein idyllinen huvilateltta-systeemi, jonka sisuksissa oli mm. sohva. Kyseinen viritelmä näytti hiukan tältä: 


Kuitenkin talvi yllätti kommuunin asukkaat. Teltta näyttää nyt tältä: 


Miusta muutos ei ole millään tasolla positiivinen. Kuvassa esiintyy käytössä oleva tupakointituoli, joka on kauniisti istutettu teltan raunioihin. Varsinainen kysymys kuuluukin; MITÄ myö tehdään tuolle rauniolle? Arvoisat asuintoverini eivät hyväksyneet kuningasideaani sytyttää koko paskaa kevään tullen tuleen! 
Juhannuskokko-material? YES? Otamme silti teltan hävitysideoita vastaan.


Asia numero 3. 


Minun hampaani. Aiheen otsikointi saattaa vielä kuulostaa hauskalta, mutta pian ei kyllä naurata yhtäkään vuoristokääpiötä! Olen kuluneen sunnuntaipäivän aikana miettinyt hampaitani useampaakin otteeseen.
Minulla on nimittäin ainoastaan yksi kulmahammas. Käsitykseni mukaan kaikilla nisäkkäillä kuuluisi olla kaksi kulmahammasta. Luullakseni se helpottaa nisäkkäiden metsästystä/syömistä ja pönkittäähän se tietenkin pientä nisäkäsegoa omistaa kaksi terävää kulmahammasta. Ihan vertailun vuoksi postaan kaksi kuvaa. 



Toisessa kuvassa esiintyy vihainen mäyrä, toisessa miun täysin yksinäinen kulmahammas. Kuvien myötä voinemme päätellä, että olisin maailman huonoin mäyrä tai vampyyri.
Kuvassa esiintyvät myös lohjenneet etuhampaani. Kerronkin teille hienon elämänohjeen: Jos Lontoossa ollessasi australialainen mies haastaa sinut juomaan vodkaa pullosta ilman käsiä, älä tee sitä. Missään olosuhteissa. Koskaan.




Ei miulla tällä erää sitten hirviästi muuta. Kiitoshei! 


Rakkaudella Lotta

perjantai 14. tammikuuta 2011

no mie mietin.

muun muassa sitä, et miks aina oi aina ku mie kaupasta meen ihan viattomasti ostaan jotain säälittävän pientä kuten maitoa, ja toimituksen pitäisi kaikin puolin sujua nopeasti, miun eteen kiilaa sellane marimekon unikkokuosiin päästä varpaisiin itsensä verhonnut , keski-iän jo keskiajalla ylittänyt taistelumursu, jonka on PAKKO kaivaa tasaraha niistä vitun hiluista ja myös samalla jakaa iloisia tarinoita kihdistään ja lapsenlapsen hampaista ja siitä mitä ruokaa lappoi siihen jatkuvasti pulputtavaan turpaansa eilen. ja kaupantäti senkun nyökkäilee, vaikka taakse muodostuu elämää pidempi jono. helvetin ihmisperseet.

sit kans nii, PORNO, nii! mietinpä tässä et minkä takia suurimmal osal pornotähdistä, oli sit mies tai nainen, on tuossa lantion tienoilla sellanen pien, aina sikaruma ja mauton, tatuointi? yleensä tähti! melkein aina! oon tässä tullu vähän siihen  tulokseen et se on niiden oman pornogängin leima, vähäniiko joku Latin Kings, mut sit ne on jotai pornokeisareita. ni jengitapaamisis voi vilauttaa pornotatskaa ja tehdä jengitervehdyksen! E4st51D333 m4t4f4k4.  ottaisivat ees sitten hienot jengileimat, henkilökohtaisesti olen sitä mieltä että poikkileikkauskuva peräsuolestakin olisi egompi tatuointi kun joku saatanan tähti tai tribaali.

ja viimeisenä, miksei facebookissa ole niiden tykkäämisnappuloiden lisäksi sellaisia "halveksu" ja "myötähäpeä" - nappuloita? miulle ois ainaki käyttöä.



kiitsamo! AURINKOKUNINGAS LAURA

rakas paska päiväkirja.

tässä männäviikkoina olen seuraillut blogeja. en niiko ihan yhtä tai kahta, ehkä jotain viittäkymmentä. ja kaikki ihan paskoja. siis ihan nyt kaikella kunnioituksella, mutta miten ihmeessä nämä kaikki mädät ihmisyksilöt jotka bloggaajiksi itseään kutsuvat, voivat millää muotoa pitää juttujaan mielenkiintoisina? alkaa pikkuhiljaa tuntua että jokaikisen älykkyysosamäärä vastaa männynkäpyä.

ESIMERKKI!11111

KESTOVAIPPABLOGIT. siis mitä vittua ihan  oikeesti. onks siu elämä , hiekkapillutäti rakas, oikeesti niin tylsää et uhraat aikaa ja vaivaa vaan perustaaksesi blogin jossa kerrot, miten ompelet jotain muumikuvioisia paskasäiliöitä?ja kuvia on niin että heikoimmat repii rektumiaan. saatana. ja sit kekseliäimmät vaippatanttanat vielä myy niitä hengentuotoksiaan. kuka idiootti ihan forreal haluu ostaa jonku pikku paskaruutan käytetyn hanurikääreen?  en tiennytkään että jotkut äidit synnyttäessään päkistävät aivotkin ulos istukan ja äpärän perässä.


myös nää SISUSTUSBLOGIT vituttaa.  kyllä sitä jaksetaan ahkerasti päivittää sitä ikeahuorailuasunnon muuttumista kokoajan fiininpään suuntaan! saattaa kuulkaa olla kokonainen merkintä jostakin vitun erikoisesta ja hienosta sohvatyynystä, joka näyttää siltä että yli on ajettu ruohonleikkurilla. ja ylpeitä ollaan. ja asunnon kaikista ihanista pikkumuutoksista kyllä sitten kerrotaan ympäröivälle maailmalle kun onhan se nyt helvetin jännittävää kun mepäs siirrettiinkin sohva toiselle seinälle ja JOPAS AVARTUI TÄMÄ KESKILUOKKAINEN TYÖLÄISPERHEEN MAAILMAMME, OTETAANPAS LASI PUNKKUA JA NAURETAAN PARTAAMME VOI HITSINVITSIT, NIIN OLLAAN MIELENKIINTOISIA IHMISIÄ ETTÄ.



 HUOMATKAA VERHOJEN HARKITTU NOIN KAHDENKYMMENE SENTIN SIIRTYMÄ?!?!??! KYLLÄ NYT ON MEILLÄKIN  NIIN FENG SHUITA ETTEI PASKALLE TAIVU.


tällä erää ei muuta. ajattelin aloittaa kevyen lempeästi ketään loukkaamatta. KIITTIMO.LOS LAURAOS